Uutisia‎ > ‎

Suomalaisen Yrittäjän päivän tilaisuus onnistui

lähettänyt Info Yrittäjät 3.12.2011 0.54   [ 5.12.2011 6.11 päivitetty ]
Toijalan Yrittäjien puheenjohtaja Olli Sirén (oik.) ja Viialan Yrittäjien puheenjohtaja Kalle Formisto esittelivät Akaan valtuutetuille yrittäjäjärejestön toimintaa ja tavoitteita sekä kuuntelivat päättäjien toiveita yhä sujuvamman yhteistyön aikaansaamiseksi.


Yrittäjät kiittävät muutoksen tuulia Akaassa
(Akaan Seudusta 9.9.2011 / Mikko Peltoniemi)

Akaan yrittäjäyhdistykset Toijalasta, Viialasta ja Kylmäkoskelta kutsuivat paikalliset valtuutetut maanantai-illaksi kuulemaan yrittäjien tavoitteita ja keskustelemaan yhteistyöstä. Suomalaisen Yrittäjän Päivänä järjestetty tilaisuus houkutteli valtuustosaliin 11 valtuutettua, jotka olivat enimmäkseen tyytyväisiä kaupungin ja yrittäjien välisen yhteistyöhön kehittymiseen.
Kaikki paikalliset yrittäjät eivät ole kokeneet Akaan kaupungin urakka- ja hankintakilpailutusta oikeudenmukaiseksi, ja tämä myönnettiin myös maanantaina. Tilaisuuden vetäneen Toijalan yrittäjien puheenjohtajan Olli Sirénin mukaan osaamisessa sekä henkilöiden tuntemisessa on ollut parantamisen varaa molemmilla puolilla.
Olosuhteet eivät Sirénin mukaan muutu sormia napsauttamalla, mutta hiljattain pidetyssä yrittäjäyhdistysten johdon ja kaupungin virkamies- ja luottamushenkilöjohdon tapaamisessa liikuttiin oikeaan suuntaan.
– Tärkeintä on, että tutustuttiin toisiinsa. Yhdessä voidaan vaikuttaa tunnelmaan ja siihen, miten yrittäjyyteen suhtaudutaan, Sirén sanoi.
Hänen mielestään kaupungin suhtautumisessa yrittäjiin ja uusien yritysten hankintaan on tapahtunut isoja, erittäin positiivisia asioita. Uusista tekijöistä hän mainitsi elinkeinoasiamies Risto Rantalan, Vasken Sisu-hankkeen projektipäällikön Jaakko Leinosen sekä haussa olevan Akaan kaupungin markkinointi- ja viestintäsihteerin.
– Kaupungin kehittymisen kannalta on tärkeää, että näille ihmisille annetaan mahdollisuus ja otetaan uusia ideoita vastaan, Sirén totesi.
Hänen mielestään yrittämisen edellytyksiin Akaassa vaikuttaa olennaisesti se fiilis, millä tehdään töitä kaupungintalolla, miten yrityksiin suhtaudutaan ja miten kaupunkia markkinoidaan. Viimeksi mainitussa on yrittäjien mukaan parantamisen varaa.
– Kyllä me olemme sitä mieltä, että Akaata pitäisi ehdottomasti markkinoida enemmän sekä sisäisesti että ulkoisesti, Olli Sirén sanoi.
Myös laajempia alueita koskeviin päätöksiin pitäisi vaikuttaa siltä osin kun ne koskevat Akaata. Esimerkkinä Sirén mainitsi tekeillä olevan Pirkanmaan maakuntakaavan.
– Olisiko mahdollista saada ABC:ltä eteenpäin olevaa aluetta yritystonteiksi? En näe kuin positiivista siinä, että saisimme yritysten määrään kasvua, Sirén totesi.

Palvelusetelit ovat poliittinen linjaus
Yrittäjien kutsua noudattaneista valtuutetuista demareiden Raimo Järvinen jakeli tilaisuudessa risuja ja ruusuja moneen suuntaan. Kilpailuttamisessa risut jäivät kaupungintalolle.
– Minun mielestäni meillä ei ole yhtään virkamiestä, joka osaisi kilpailuttamisen. Tarjouksia voidaan rajoittaa, mutta Akaa ei tee sitä, Järvinen viittasi paikallisten yritysten mahdollisuuksien parantamiseen.
Yrittäjäpuolella taas on Järvisen mukaan petraamista palvelujen hinnoittelussa.
– Kyllä yrittäjäkin voisi katsoa peiliin. Putkimiehet laittoivat kotitalousvähennyksen hintoihin, ja kun partureiden arvonlisäveroa vähennettiin, he eivät laskeneet hintoja, Järvinen totesi mutta veti yleisesti ottaen myönteistä linjaa.
– Ei meillä ole mitään syytä sorsia yrittäjää.
Yrittäjäyhdistysten tavoitteena on palveluseteleiden käytön edistäminen yhdessä kaupungin kanssa. Siitä, kuinka hyödyllistä näin syntyvä mahdollisuus yksityisten palvelujen käyttämiseen julkisten sijaan on, oltiin montaa mieltä. Raimo Järvinen pelkäsi kuluja, joita setelihallinnon pyörittämisestä tulee, ja Jouko Rytkönen (kok) arveli osittaisen setelien käytön luovan mahdollisuuksia uusien yritysten syntyyn. Juhani Salin (sd) ei suosi setelihanketta.
– Tässä on pari kuntaliitosta takana, ja organisaatio on aika sekaisin. Sitä ei kannata sekoittaa kokonaan, Salin totesi.
Valtuuston puheenjohtajan Timo Rajalan (kok) mielestä palvelusetelien käyttö on mahdollista järkevällä aluejaolla.
– Seteli mahdollistaa markkinoiden syntymisen. Se on poliittinen linjaus, pyritäänkö synnyttämään markkinoita vai ei, sanoi Rajala.
Toijalan Yrittäjien puheenjohtaja Olli Sirén on Akaan Seutua julkaisevan Akaan Seutu lehti Oy:n toimitusjohtaja.

Yrityksiltä Akaaseen yli 60 miljoonan euron ostovoima
- Akaassa on tällä hetkellä noin 735 pientä ja keskisuurta yritystä, jos maa-, metsä- ja kalatalousyrityksiä ei lasketa mukaan. Maanantaina esiteltiin tuore Pirkanmaalla tehty tutkimus josta selviää, minkälaisia rahavirtoja pk-yritysten toiminta synnyttää. Vaasan yliopiston professorin Vesa Routamaan raportista oli poimittu Akaata koskevat luvut sekä lueteltu muut kerrannaisvaikutukset.
Esimerkiksi yritysten maksamina palkkoina kaupunkiin jää 61 miljoonan euron ostovoima, joka mahdollistaa palveluelinkeinojen menestymisen, mikä puolestaan parantaa työllisyyttä ja samalla ostovoimaa ja edistää edelleen myönteistä kehitystä.


Valtuutetuista Suomalaisen Yrittäjän Päivän tilaisuuteen osallistuvat muun muassa Perussuomalaisten Marita Markkula (vas.), Vasemmistoliton Jukka Saari sekä demareiden Raimo Järvinen ja Arja Raiski (oik.).